Olohuone ja ruokailutila


Tupamme ylpeyden aiheomasta mielestäni on tämä ihana kaappi, painava kuin synti mutta kaunis ja kestävä. 

Muutettuani tähän taloon, oli haavelistalla iso sohva ja sellaisen löysinkin, enkä ole kyllästynyt kuosiinkaan vielä ;) 
Irtotyynytkään ei ole ongelma, ovat sen verran isoja, jotta pysyvät suunnilleen paikoillaan eikä talossa juuri tällä hetkellä ole pikkuista, joka heittelisi niitä koko ajan lattialle. Sitä odotellessa...pienin lapsukainen tällä hetkellä 3,5 kk vanha.

Peuran taljan saimme joululahjaksi. Talja on Modifurilta. 

Tarkkaavaiset huomaavat( ainakin nyt kun mainitsen), että tämä kuva on eri aikaan otettu, matto ja koristeet on erilaiset.


Tuvasta on näkymä talon toiseen päähän, välillä on vanhimman pojan huone vielä tällä hetkellä ja perällä meidän aikuisten makuuhuone . Vintissä tehdään remonttia parhaillaan ja huonejärjestelyt tulevat muuttumaan siinä vaiheessa kun se valmistuu. Tämä välikamari on ollut välillä myös tyttären huoneenakin.


Vitsit, että onkin siistiä ja avaran näköistä! Lähestulkoon aina lattia on kuitenkin täynnä monenmoista lelua ja peliä kun kaikki kertyvät samaan tilaan viettämään aikaa. 
Se on kuulemma sitä elämää, tapaavat vanhemmat ihmiset muistuttaa ;)


Tämän kaapin sain tuttavalta ilmaiseksi. Hän oli sen maalannut ja meillä se kätkee sisäänsä ison kasan lehtiä. Suunnitelmissa siirtää se eri huoneeseen ja muuttaa Barbien taloksi jos niillä tulisi vielä tovi leikittyä ennen kun leikit jää taakse.


Juuri ja juuri vielä mahdumme saman pöydän ääreen istumaan. Haaveissa onkin isompi pöytä kunhan tämä meidän elämä tästä etenee ja saadaan edellinen projekti valmiiksi.

Nyt meitä on patojen äärellä oman väen lisäksi välillä tyttöystävää ja pian tämä meidän nuorimmainenkin pitää saada pöydän ääreen omassa syöttötuolissaan mahtumaan niin iso pöytä on kyllä tarpeen, saatika jos tulee vieraita, ettei tarvitse jakaa ruokailuvuoroja :D


Tämä kaappi on myös yksi ihastuksen kohteeni, se on Sisustus-kahvila Ruufuksesta hankittu.



Huomasin tosiaan jokin aika sitten, ettei tästä tuvasta ole tullut postattua ollenkaan mitään ja nyt kun on pian ajankohtaista saada huonejärjestelyihin muutoksia, oli korkea aika tallettaa nämäkin hetket muistoihin. Mukava sitten myöhemmin katsella millainen tämä on joskus ollut.